Lehtileikkeitä vuodelta 2009

 

”Uunituore Savo à la carte tuo lukijan ulottuville maakunnan ravintoloiden juhlavampi reseptejä. Ohjeita löytyy alku-, pää- ja jälkiruokiin sekä muutamaan juomaan.”

”Mukana on runsaasti reseptejä,hienoja valokuvia ja lyhyesti vähän muutakin maakunnan kulttuurihistoriaan liittyvää tietoa.”

Warkauden lehti 9.12.2009

”Loviisan seudun ruokakulttuurin kehittämiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi A la carte Kirjat kustantaa Culinary Loviisa -kirjan. Ruokia kerätään Loviisan, Pernajan, Ruotsinpyhtään ja Liljendahlin alueelta.”

Loviisan Sanomat 31.7.2009

Vene 1/2009

”Stenros haluaa, että kuva sisältää kaiken informaation niin, että esimerkiksi keittokirjan lukija tietää jo kuvien perusteella, millaisesta maakunnasta ja ruoasta on kysymys. Jääveistoskirjaa varten hän teetti ruoka-annoksia varten lautasetkin aiheeseen sopivaksi”

Etelä-Suomen Sanomat 11.1.2009 

 

”Saaristoa pitkään kiertäneet Manne Stenros ja Altti Holmroos ovat saaneet kolmen vuoden urakkansa pakattua yli 200-sivuiseen kirjaan..”

”Stenrosin kameraan on tarttunut niin avaraa saaristomaisemaa kuin pieniä yksityiskohtia luodoilta ja kalastajien venevajoista, ihmisiä unohtamatta.”

Kippari 01/2009